tiistai 30. kesäkuuta 2015

Asetelmat

 Kaktusasetelma keittiön ikkunalla. Ruukut ovat sekalaisia kaapeista löytyneitä.
Viimeisin istutus on laakeripuunoksa, jonka taltioin ruukkuun kukkakimpusta.
Jään seuraamaan lähteekö kasvamaan.

 Yksi kaktuksista pääsi lähikuvaan.
 Tämän asettelun on tehnyt luonto oman virheettömän tyylinsä mukaan.
Keltainen kurjenmiekka.
Sininen omena- ja pulloasetelma. Lasia.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Violettia

 Violettia eri sävyissä löytyy juuri nyt syreenistä.
Vastaan haasteeseen kukilla. Ne kukkivat ja tuoksuvat juuri nyt.
 Perinteinen pihasyreeni.
Orvokit kukkivat kauniissa violetin eri sävyissä ikkunan alla.


lauantai 27. kesäkuuta 2015

Tapio Wirkkala juhlavuosi 1915-2015

 Juuri nyt vietetään taiteilija, muotoilija Tapio Wirkkalan juhlavuotta.
Kuvassa valkoinen Pollo-maljakko Rosenthalin tuotantoa sekä
 Sointu ja Avena maljakot Iittalan tuotantoa.

Tapio Wirkkala (1915-1985) suomalaisen muotoilun merkittävin hahmo ja Finnish Design-
käsitteen soihdunkantaja. Hänen juurensa olivat Kaustisella.
Virkkalan kylä on ollut merkittynä karttoihin jo vuonna 1549, ja suvun taitavat käsityöläiset
olivat olleet tunnettuja historiankirjoissa ja ihmisten muistissa.
Tapio Wirkkalan lahjoissa näkyivät myös Kuorikosken kuuluisan
kirkonrakentajasuvun perinteet.
Tapio Wirkkala oli saksalaisen Rosenthalin posliinitehtaan maineikkain muotoilija  aina
kuolemaansa saakka. Tuon tehtaan  posliiniesineet olivat maailmankuuluja.
Kaustinen on saanut kotipaikakseen Wirkkalan suunnitteleman yli 600 posliini-
esineen kokoelman 2015, ja se on pysyvästi esillä Kansantaiteenkeskuksessa.
Helsingin ollessa Maailman Muotoilun Pääkaupunki 2012 Rosenthalin
tehdas valmisti pienen erän ainutlaatuisia Wirkkalan Pollo-vaaseja ja Kuikka-lintuja.

Kaustisen Kansantaiteenkeskus

 Pollo maljakko
 Tapio Wirkkalasta ja näyttelystä voit lukea tarkemmin
Wirkkala.net-sivuilta tämän linkityksen takaa.
Tervetuloa Kaustiselle !

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Tuoksuja, tuoksuja...

Nyt on tuoksujen aika. Kukkivia ruusuja ei voi ohittaa.
Niiden kauneus ja ihana tuoksu pysäyttää hetkeksi. 
Kermanvalkoinen juhannusruusu kukkii ja tuoksuu  
vuodesta toiseen ja aina juhannuksen tienoilla.  


 Puna- ja valkoapilan tuoksun tuntee jo kaukaa.
Mehiläiset, ampiaiset ja kimalaiset rakastavat niiden mettä.
Aurinkoisina päivinä pörinä onkin melkoinen apilapellossa. 

 Neristanissa tuoksuvat juuri nyt syreenit. 
Pihapiirien syreenit ryöppyävät pia-aitojen yli ja tuoksu on yhtä huumaava kuin kukatkin.

 Vanha perenna illakko ei ole kadottanut tuoksuaan.
Me nimitimme sitä lapsena ylioppilaaksi. Kukkien tuoksu on makeahko.

Tämä kuva on otettu kolme vuotta sitten.
Tulipalon jäljiltä kalliolla törröttävät puoliksi palaneet rakennusten rauniot.
Kumpi lienee oikeampi termi tuoksu vai haju. 
Sanoisin, että tuoksu. Tulenliekki  on jättänyt hirsiin palontuoksun.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Keltaiset unikot ja muut

 
 
 Neristanissa kukkivat nyt keltaiset unikot.
Jalkakäytävien reunat ovat täynnä keltaisia, oransseja ja valkoisia unikoita.
Enemmistönä ovat keltaiset, vähemmistöön jäävät oranssit ja valkoiset ovat jo harvinaisia.
Käykää ihailemassa näitä aurinkoisia kukkia. Pian niiden kukinta on ohi.
Tässä kollaasissa ovat unikoiden lisäksi alkukesän kukkijoina
niittyleinikit, voikukat, narsissit, rentukat ja kesämaitiainen.

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Keskikesää

 Kesä on nyt kauneimmillaan. Ajelin Kruunupyyn vanhaa tietä ja ohitin keskustan.
Uinuva pieni maalaistaajama näytti kesäisen vehmaalta. Maisema toi mieleeni Eino Leinon runon.

 Rauha
Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä on tietävi rauhan mun sydämessäin
tää suuri ja outo ja uus?
 
Minä kuulen kuin kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja touot ja muut.
 
Kaikk` on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk` on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.
 
Eino Leino 1898


Tyyni vedenpinta ja rikkumaton hiljaisuus.
Kauniit kesämaisemat piirtyvät mieliimme lähtemättömästi.

Aurinkoista Juhannusta teille kaikille. 

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Teräviä

Valitsin tänään ruokakaupan valikoimista kukkakimpun.
On mukava, että kukat voi ostaa kätevästi ruokaostosten yhteydessä.
Viime aikoina kimput ovat olleet erikoisen persoonallisia. Tämän kimpun
valitsin yksinomaan sen takia, että siinä on erikoinen kukka, jota en tunnista.
Aika mielenkiintoinen, kuten alakuvassa huomaatte. 

 Tämä erikoisuus on vihreä ja kiemurainen. Muistuttaa sientä.
 Valkoinen krysanteemi on kaunein krysanteemeista.
Kimpun juhlavin kukka tällä kertaa.
Teräviä ovat kaktuksen piikit.
Tämä kaktus viihtyy keittiön ikkunalla muiden kaktuksien joukossa.