torstai 24. tammikuuta 2008

Meillä leivotaan

Viikonloppuna on perhepiirissä pienet juhlat. Niihin aloitin järjestelyt tänään muutama tunti sitten. Suunnittelin, että leivon pari kuivakakkua. Ajattelin jotain erilaista maustekakkua ja avasin Myllyn Paras-sivut. Impulsiivisesti klikkasin kuivakakkujen rivistön. Pysäytin sormeni Luumukakun kohdalle, koska muistin jääkaapissa olevan luumumarmeladipurkin. Hämmästyin kuinka pitkään marmeladit kestävätkään, viimeinen käyttöpäivä 25.2.2009. En odota kuitenkaan sinne saakka, marmeladille on nyt käyttöä. Huomasin vasta raaka-aineita kerätessäni, että kakku on munaton. Sepä onkin hyvä uusi kokemus. Nyt leijuu luumukakun tuoksu keittiössä.

Luumukakku


4 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria, laitoin hiukan vähemmän n 2 dl
3 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia, kukkuralusikallisia
3 dl maitoa, käytin rasvatonta
1, 5 dl voisulaa
1 dl luumusosetta, käytin paistonkestävää luumumarmeladia

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muut aineet hyvin sekoittaen. Kaada taikina silikonivuokaan. Jos käytät tavallista vuokaa, rasvaa ja korppujauhota se.
Paista 175-asteessa uunin alatasolla noin tunti. Anna kakun jäähtyä 15 minuuttia ennen kumoamista. Todella helppo ja nopeatekoinen kakku. Kuvassa kakkupinnan kiilto näkyy vaaleahkoina alueina.














Leipomassa ollaan, kuten kuvasta näkyy. Kakkutaikinan maistelu janottaa, joten kylmä olut on paikallaan.

Kun alkuun on päästy ja uuni on kuumana, kannattaa jatkaa leipomista. Vaalea kakku on seuraavana vuorossa. Sormeni liikkui reseptirivillä ja pysähtyi kakun kohdalla, joka oli...
Marian kakku. Ennenkokematon ja uusi asia oli se, että kakkuun käytettiin oliiviöljyä.

Marian kakku


2 kananmunaa
1 dl sokeria
1,5 dl neitsytoliiviöljyä
2 sitruunan raastettu keltainen kuoriosa
1 dl kermaa
3 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta

Raasta pestyt sitruunat. Vaahdota munat ja sokeri. Liruttele mukaan oliiviöljy hiljalleen nauhana. Lisää sitruunaraaste vaahdon joukkoon. Sekoita joukkoon kerma ja lopuksi vehnäjauhot, joissa on mukana leivinjauhe. Levitä taikina silikonivuokaan, jos käytät muuta vuokaa, korppujauhota se.
Kypsennä 175-asteessa puolisen tuntia. Kahvipöytään koristelen kakkulautasen reunat viinirypäleillä, ohjeen mukaan sopivat hyvin kakun kanssa nautittaviksi.

8 kommenttia:

  1. Loistavaa, kiitos luumukakun ohjeesta! Nyt tiedän, mitä teen lopuille luumuhilloille. Joulutorttuja ei kehtaa enää juhannuksena leipoa, vaikka Mies söisi niitä kyllä silloinkin :)

    VastaaPoista
  2. Katsoin eka pelkät kuvat ja pysähdyin: olutta luumukakkuun?? No, ei sentään, vaan kakun tekijälle... :)

    VastaaPoista
  3. Tässä taannoin tein täytekakkupohjaa johon myös tuli oliiviöljyä. Oli aivan positiivinen yllätys, niin ei tarvi aina sitä margariinia töösätä joka kakkuun.

    VastaaPoista
  4. Tanya:
    Maistoin aivan pienen siivun luumukakkua, testaus siis. Oikeastaan laitan sokeria seuraavalla kerralla vain 1,5 dl, meillä ei tykätä kovin makeasta. T%ämä vain suositukseksi.

    Sammakko:
    Muuten se kylmä olut maistui tosi hyvältä leipomisen lomassa. Voi olla, että joskus sormeni tömähtää ohjeeseen, jossa käytetään olutta.

    Eija:
    Marian kakun taikina ainakin oli hyvää, salaa rapsin taikinakulhon. Oletettavasti kakku on huomenna maistuvaa.

    Annan palautetta kakuista, kun juhlat on ohi.

    VastaaPoista
  5. Ihana vuoka! Pakko hankkia samanlainen silikonivuoka, kakun ulkonäkö ja pinnan muoto on minulle tärkeä juttu. Vaihtelu virkistää!

    VastaaPoista
  6. Kiitos myös luumukakun ohjeesta, kaipailinkin jotain uutta kuivisohjetta kun aina tulee tehtyä niitä samoja äidiltä perittyjä reseptejä.
    :)

    VastaaPoista
  7. Katriina:
    Silikonivuoat ovat mainioita, ei tartu kakku.

    Okra:
    Samoin ajattelin minäkin, halusin leipoa jotain uutta ja ehkä vähän yllättävääkin.

    VastaaPoista
  8. Tein tuon luumukakun omenasoseesta ja siitä tuli kerrassaan mainio. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista