perjantai 7. toukokuuta 2010

Ostoksilla keskellä kaupunkia

Kuljen ostoksilla mieluimmin keskellä kaupunkia kuin kilometrien päässä olevissa ostosparatiiseissa. Vai voineeko niistä käyttää tuota paratiisi nimitystä ehkä mieluimmin sitä kuuman paikan nimeä, jota en nyt tähän kirjoita.  Kauppakeskuksiksi niitä kai virallisesti nimitetään. Olen usein pysähtynyt Hattu ja Hansikas- liikkeen näyteikkunan eteen, en ole vielä poikennut sisään. Kunpa tallaiset pienet erikoisliikkeet säilyisivät. Tietysti siihen tarvitaan asiakkaita, jotka eivät vain jää ikkunan taakse, vaan poikkeavat sisään ostoksille. Korjaan tämän asian osaltani jossain vaiheessa. Mieheni kertoi, että hän on ostanut sieltä kolikkopussinsa. Sellainen perinteinen malli, miesten kengänkoron muotoinen.
Mieluisia ostospaikkoja minulle ovat Kauppatori ja Kauppahalli. Kauppatorilta ostan vihannekset, hedelmät ja juurekset. Ne ovat hieman edullisempia kuin marketissa. Se ei ole kuitenkaan syy ostoksiini, vaan torilla on hyvä rento fiilis ja laadukkaat tuotteet. Varsinkin kesäisin aurinkoisina päivinä on nautinto ihastella kauppatorilla. Kauppahallissa asioin etupäässä R Jokisen lihakaupassa. Siellä ei voi pettyä ostoksiinsa ja kaiken lisäksi palvelu on erinomaista.
Tällä hetkellä Turun keskustassa on paljon tyhjää liiketilaa. Pienet liikehuoneistot sopisivat hyvin erikoismyymälöille. Etelä-Euroopan tapaan miksei meilläkin voisi olla vastapaistetulta leivältä tuoksuvia leipomomyymälöitä, lihakauppoja, kalakauppoja, juustokauppoja, teekauppoja, kahvikauppoja. Kuulen jo, että monet sanovat, eivät kannata. Meidän pieni kansamme on opetettu juoksemaan "kahvipakettitarjousten" perässä isoihin kauppakeskuksiin. Bensaa kuluttaen sinne ajetaan omalla autolla, mutta polttoainettahan ei lasketa ostoksien hintaan. Lieneekö se kovin ekologistakaan ajella kymmeniä kilometrejä tavaroita ostelemassa.
Asioin eilen Nina`s   putiikissa ja ostin itselleni äitienpäivälahjaksi mellow yellow:n kengät. Kevätjuhlia on tulossa ja nämä sopivat sinne. Nina`s oli Turussa kuukauden. Tilaa liikkeelle oli löytynyt toisesta erikoisliikkeestä Sisustuksen Koodista.  En tarvitse massamäärittäin tavaraa ympärilleni löytääkseni hakemaani. Erikoisliikkeisiin on jo valmiiksi valikoitu laadukkaat tuotteet. Niistä löytyy juuri se mitä haen.   

Kuvissa esiintyvät edelleen preeriaruusut. Osa vielä jaksaa kukkia. Siirsin ne pieniin maljakoihin. Olkoon nyt sunnuntaikukkinani. Ruusujen myötä kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää.  

24 kommenttia:

  1. Makeat kengät!

    Pikkukaupat ovat ihania. Kauppahallista käyn aina ostamassa leivoksia, kun käyn Turussa. Nam.

    VastaaPoista
  2. Turussa käydessäni poikkean usein torilla ja Kauppahallissa. Kauppahallissa on myös hyviä etnokauppoja.
    Torilla on halpoja vihanneksia ja hedelmiä juuri ennnen sulkemisaikaa. Sen opin perheen opiskelijoilta...

    VastaaPoista
  3. Puhuit asiaa!
    Preeriaruusun nappasin mukaani ja laitoin ikkunalle.

    VastaaPoista
  4. Ihania nuo kukkaset!!
    Preeriaruusut!

    Ja ihanat nuo sun prinsessakengät!

    Minäkin ostin itselleni äitienpäiväks kirjan!

    VastaaPoista
  5. SusuPetal,
    Pikkukaupoissa ei ahdistu, siellä ostaminen tuntuu mukavalta.

    mm,
    Kauppahallin valikoima on monipuolinen. Ja palvelu henkilökohtaista ja hyvää.

    Kaanon,
    Kiitos, ole hyvä ja nauti ruususta.

    VastaaPoista
  6. hanne,
    Minusta oli mukava, että kengissä kimaltaa kopea. Prinsessoillahan on kimallusta kengissäkin.

    Hyvä lahja kirja on, kun itse ostaa saa mitä haluaa.

    VastaaPoista
  7. Ihanat kengät!

    Hyvää äitienpäivää! :)

    VastaaPoista
  8. Eikös jossain laulussakin sanota että pienistä pitää pitää huolta...

    VastaaPoista
  9. suvi m,
    Ovat myös hyvät jalassa.

    isopeikko,
    Sanotaan ja yritän toteuttaa sitä.

    VastaaPoista
  10. Koreat kengät löysitkin ! Ruusuista Äitienpäivää Sinulle !

    VastaaPoista
  11. Upeat kengät! Ei kiitos mammuttimarketit ja tavarataivaat. Pari viikkoa sitten tutustuessani kaupunkimme vasta avattuun isoon Kodin Terraan ajattelin mielessäni, että ei tämä ole minun juttuni. Pienet liikkeet ovat paljon miellyttävämpiä.

    VastaaPoista
  12. Herkän kauniita preerianruusuja. Kauppahalleissa vierailen aina, jos sellainen paikkakunnalta löytyy. Täältä sellainen purettiin kymmeniä vuosia sitten. Vieläkin harmittaa.

    VastaaPoista
  13. MIten kauniita kukkia ja kivat kengät!
    En ole pitkään aikaan ollut Turussa,mutta muistot sieltä ovat hyvät.

    VastaaPoista
  14. Marjamatilda,
    Kiitos. HYvää äitienpäivää sinne myös.

    Rita,
    Rautakaupat ovat mahdottomia jättejä, jos lähtee hakemaan jotain pikkuruuvia saa kulkea "kilometrikaupalla", että pääsee kohteeseen. Ja tavaraa lattiasta kattoihin, tuntuu, että hukkuu tavaran alle.

    Onneksi Ohlson on täällä keskustassa, vaikka sekin on jo tarpeeksi sokkeloinen.

    Famu falsetissa,
    Kauppahallit ovat kuihtuneet pois useilta paikkakunnilta. Ne ovat jääneet ostosparatiisen ja markettien jalkoihin. Harmi.

    Yaelian,
    Turku on minusta sopivan kokoinen, täällä on vielä elossa ja hyvinvoipina sekä Kauppahalli että Kauppatori. Nyt kevät on kauneimmillaan, tosin tänään on vähän sateista ja kylmää.

    VastaaPoista
  15. Perheellisen on helpompi tehdä kaikki ostokset ostosparatiiseissa, siellä voi vaunuillakin liikkua..

    VastaaPoista
  16. Kauniita ruusuja ja makeat kengät. Vaikka eikö niillä ole vaikea kävellä??
    Elämäni edellisessä vaiheessa, kaukaisessa nuoruudessani, kävin useasti Turussa ex-anopin luona ja hän tarjosi aina ihania kakkuja ym., joita hän osti muistaakseni Aschanilta. Mahtaakohan sellainen putiikki vielä tarjota ihanuuksiaan?

    VastaaPoista
  17. Pikkputiikit on kivoja. Toisaalta täällä kun on vain niitä, niin tekisi välillä mieli mennä vain yhteen paratiisiin ja ostaa kerralla kaikki tarvittava sieltä. Aika rasittavaa ja aikaa vievää kun joka päivä pitäisi kiertää leipäkauppa, maitokauppa, lihakauppa, vihanneskauppa, sekatavarakauppa...

    VastaaPoista
  18. Olen kahdensukupolven H. Lehdon asiakas. Isäni kävi siellä aina joka lauantai kuin kello.

    Viihdyn kyllä sivummallakin olevissa kauppakeskuksissa, ei tarvitse aina lähteä kirkonkylään :D

    VastaaPoista
  19. Neljän lapsen äiti,
    Lasten kanssa liikuin minäkin ostoksilla aika hyvin, vaikken ostosparatiiseissa.
    Vaate- ja kenkäostokset sujunevat parhaiten ilman lapsia. Niitä voi isä katsoa sillä aikaa, kun äiti "tuhlaa"

    VastaaPoista
  20. Sinä onnellinen ilmeisesti asut Turun keskustassa, missä on lyhyt matka kauppahalliin. Itse asun Espoon perukoilla ja lähimpänä on Espoonlahden kauppakeskus. Odotan innokkaana syksyä, jolloin muutamme Helsingin keskustaan, jolloin pääsen torille ja kauppahalliin kävellen ja ratikalla Lasipalatsin luomukauppaan. Ihanaa!!!

    VastaaPoista
  21. Hannele,
    Turkuunkin on jo istutettu Aurajoen rannalle kirsikkapuita.

    Ina,
    Senpä takia ostankin kengät liikkeestä, johon tuotteet valitaan laadukkaat tuotteet. Laadukkuus on hyvä käyttömukavuus, hyvät aidot materiaalit siis nahka ja laadukas työ.
    Olen aika tarkka ostoksieni suhteen, en tuhlaisi rahoja ns epämukaviin kenkiin.

    Aschan on edelleen Turussa ja aivan äskettäin avattiin Hansakortteliin mukava kahvila, joka toimii myös ruotsalaisen teatterin lämpiönä teatteri-iltoina.

    Sirokko,
    Päivittäin en käy kaupoissa ja käyn myös keskustan marketissa sekä Vikkellä että Stockmanilla ja lähikaupassani. Mutta lihojen ja kalojen kohdalla en tingi, ne ostan kauppahallista. Tori ei taas ole kauppa vaan sitä voisi nimittää paratiisiksi.

    Ari,
    Mikäs siinä jos kauppakeskus on pyörämatkan päässä, sehän on ekologista pyöräillä ruokaostoksille.

    Irene,
    Asun kävelymatkan päässä keskustasta. Keskustassa asuminen etuja ovat juuri nuo kauppahallit, torit ja muu pienten butiikkien tarjonta jota ei lähiöistä ja kauempaa löydy.
    Lähiöiden suunnittelu jo perustuu siihen, että keskellä on mammuttimainen ostoskeskus. Se on ymmärrettävää, ihmiset ajavat päiväksi työpaikoilleen keskustoihin ja illaksi kotiin. Päivisin lienee hyvinkin hiljaista pikkukauppoja ajatellen.

    VastaaPoista
  22. Hyvää äitienpäivää yhä ja aina!

    Pikkuputiikit ovat ihastuttavia, samoin pienen paikkakunnan paikallislehti; tilasin sen.

    Pienentyy mun ympärilläin elonpiiri - ja se tuntuu aivan hyvältä.

    Preeriaruusu huikaisee, niin kaunis on. Niin uudet kenkäsikin, onnea.

    VastaaPoista
  23. Lastu,
    Pieni on niin kotoista ja turvallista. Kun ei ole tavaramassaa ympärillä saa keskittyä rauhassa oleelliseen.

    Kiito, äitienpäivä meni ja viikko alkoi.
    Mukavaa viikkoa sinne.

    VastaaPoista