maanantai 8. syyskuuta 2008

Kukkia siellä ja täällä

Klikkaa kuvat isommiksi
Syksy näkyy myös Italian Sorrentossa ainakin kukkien määrässä. Suurin osa kukkijoista lopettelevat jo kukintaansa asettuakseen talvilevolle. Tuolla korkeudella kasvien ja puiden talviasut ovat kyllä enimmäkseen vihreitä, eivät paljaita kuten meillä.
Hiukan samettiruusua muistuttavat keltaiset kukat olivat sopivasti keltakuviollisissa keramiikkaruukuissa. Ruukut ovat tyypillistä keramiikkaa juuri täällä Napolinlahden rannikolla.
Kiviseinien kovuutta pehmentävät valkoiset ja keltaiset kukkapilvet.
Oleanterit lopettelivat kukintaansa, vielä niitä näkyi sekä pinkkeinä että valkoisina. Vihreät myrkylliset marjat olivat kuitenkin jo kypsymässä ikivihreissä oleantereissa.
Jukkapalmua muistuttavat matalat palmupuut kukkivat. Nämä valkoiset kukkatertut olivat mukava yllätys. Aikaisemmin en ole osunutkaan kukinta-aikana paikalle.
Samoin tämän viuhkamaisen palmun oranssit kukat esittäytyivät minulle ensimmäistä kertaa.
Kuivan ja kivisen maaperän mänty kehitteli pyöreitä käpyjä. Olivat kuin pieniä palloja. Niitä otin salaa kotiin, taitoin pienen oksan. Niinhän ei saa tehdä.

Amalfin retkeltä poimin myös syyskuun kukkaloistoa. Bougainvillea loisti parvekeruukuissa kauniisti helteestä huolimatta ja pelargoniat ylemmällä parvekkeella.
Amalfin rantakatua reunustivat keltaiset kukat. Sitruunapuun edessä kasvoi pieni runkopuu, jonka pinkki kukinta on loppuvaiheessa. Muurattuja kiviaitoja kiersivät poikkeuksetta köynnöskasvit, villiviiniä, kelloköynnöstä, bougainvillea ja monta muuta tuntematonta.
Ylhäällä rinteen päällä sijaitsevien talojen kukkapuutarhat levittäytyivä alas valtatien reunaan saakka. Näyttivät viihtyvän tottuneina paahteeseen.

Tänään täällä kotona leikkasin toisen päivänsinen lähes kuihtuneena jo kokonaan alas ja keräsin siitä siemeniä ensi kesää varten. Kaksi muuta olivat säilyneet kuivuudesta osittain vihreänä ja kukkivana. Napsin kuivat lehdet pois ja jätin ne vielä terassille kukkimaan viimeiset kukkansa.
Matalat syysasterit olivat päässeet pihalla täyteen kukkaansa ja ilostuttivat väriloistollaan.
Ruusut näyttivät oikein nauttivan kesän kuivuuden jälkeen syyssateista. Samoin punahatut. Huomasin, että punahatuissa on kukkia viimevuotista vähemmän, mutta kukat ovat isompia, terälehdet kapeampia. Kaikkea se muisti tallentaakin.
Poimin saksankurjenmiekkojen kukkavanoja siemenkotineen maljakkoon. Lisäsin joukkoon vielä kukkineita syyshohdekukkia. Niiden ruskeat siemenkotapallot jäävät muistoksi talven ajaksi.
Kun aikaa on ideoin näistä tyhjiin ruukkuihin asetelmia.
Meillä on vielä vihreä syksy. Kun yöpakkaset pääsevät vauhtiin, alkaa syksyinen väri-iloittelu. Se kuljettaa kukat, pensaat ja puut talvilepoon. Nautitaan syksystä.

6 kommenttia:

  1. Hyvä kun kukkia oli kotonakin vastassa, ettei tule vierotusoireita oikein paljoa.

    Hienoja kuvakollaaseja olet laittanut meidän kotona olleiden iloksi. Kauniita ovat kukat, puut ja penkereet. Ja tunnelma, aurinko ja lämpö.

    Sade ropisee nukuttavasti tätä kirjoittaessani.

    VastaaPoista
  2. leijonainen,
    sama sadetta täälläkin.
    On mukava muistella nyt sitä niin lämmintä aurinkoa.

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia - ihan ei kuvista huomaa syssyn tunnelmaa vielä tuolla Italiassa, kun on niin monenmoista kukkijaa:)

    VastaaPoista
  4. Värikkäät lehdet ovat juuri se, mistä pidän syksyssä. Keräämme niitä paraikaa luokkaan ja askartelemme niistä taulut.

    VastaaPoista
  5. inkivääri,
    ei syksyä näy, lämpöä oli liikaa syksyksi näin pohjoimaisittain, mutta kait jonkunlainen katkos sielläkin kasvukaudessa on

    VastaaPoista
  6. helmi,
    kiitos käynnistäsi täällä, olet tervetullut vastakin

    vilautappa niitä syksytauluja blogissasikin

    VastaaPoista