perjantai 15. elokuuta 2008

Sisustusmaku ratkaisee

Tämä Alvar Aallon vv 1936-7 suunnittelema Tarjoiluvaunu 900 jakaa mielipiteitä sisustusmaun mukaan. Yli 70-vuotias klassikko ihastuttaa ja vihastuttaa. Totta on, että tätä kalustetta ei voi aivan joka kotiin sijoittaa. Se vaatii sisustukselta samantyyppistä tyylijatkumoa. Rohkeat sisustajat voivat sijoittaa tarjoiluvaunun hyvin onnistuneesti värikkääseen moderniin kotiin. Väärä luulo on mielestäni se, että sisustuksen pitäisi olla karun pelkistetty ja pääosin valkoinen, jotta tämä sopisi.

Aivan samoin Yki Nummen Modern Art valaisimen voi sijoittaa erilaisiin sisustustyyleihin.
Vaasan Asuntomessujen hirsitaloissa näkyi monenlaista valaisinväkerrystä.
Lamellihirsiseinät olisivat olleet hyvä tausta juuri tämäntyyppisille moderneille valaisimille.
Tummien ja raskaiden kalusteiden asemasta hirsitaloihin sopivat hyvin Aallon kalusteet. Suomalaisesta koivusta valmistetut kalusteet suomalaiseen hirsitaloon. Sisustusmaku ratkaisee kuitenkin valinnoissa.

Tämä valaisin on pari vuotta sitten rantautunut Suomeen. Se on saavuttanut suuren suosion ja sitä löytyy jo hyvin monesta kodista. Tämä on Ferruccio Lavianin suunnittelema Bourgie, valmistaja italialainen Kartell. Tätä valaisinta en sijoittaisi hirsitaloon.

Sulassa sovussa sohvalla ovat Kenzon pinkki/harmaa tyyny ja 1840-luvulta William Morris, jonka tyynyissä ruskean sävyjä ja ripaus pinkkiä.

14 kommenttia:

  1. Minullakin pyörii nyt PINKKI päässä. Tällä hetkellä kodissani ei ole pinkkiä lainkaan ja kohta matka jatkuu kohti uutta kotia. Sinne tulee ainakin ripaus, ellei vähän enemmänkin, pinkkiä.

    Tuo italialainen lasilamppu on ihana, haluaisin selaisen myös. Siis onko sinulla se?

    Parissa kodissa olen käynyt, jossa on ollut tämä Aallon tarjoiluvaunu. Sinne se sopi, Marimekkojen ja Toikan lintujen kanssa. Omaan kotiini se olisi liian tilaavievä. Mutta ottaisin senkin, jos annettaisiin.

    VastaaPoista
  2. Makukysymyksiähän nämä sisustusasiatkin tosiaan ovat. Itse pidän enemmän mahongista värinä kuin esim. koivusta. Alvar Aallon tarjoiluvaunu on ihan komea, mutta itse en sitä kotiini haluiaisi.

    Pidän paljon tuosta etummaisesta tyynystä, todella kaunis!

    VastaaPoista
  3. Ihanan raikasta, pinkki on kiva piristys :)

    VastaaPoista
  4. Minä kuulun niihin, joita tarjoiluvaunu ihastuttaa. Omani haluaisin valkoisilla kaakeleilla.

    VastaaPoista
  5. Minäkin haluaisin Aallon tarjoiluvaunun, mutta tällä hetkellä se ei mahdu. Kummasti ihmisen maku muuttuu ajan myötä. Kymmenisen vuotta takaperin etsin ja löysin kaikkea vanhaa, peilipiironkia ym. Nyt vaihtaisin kaikki moderniin ja olen jo suurimman osan vaihtanutkin. Sitten kun saan myös Aallon mustavalkoisella pantterikankaalla päällystetyn sohvan ja tuolit, sitten haluan myös tuon tarjoiluvaunun. Muutama vuosi taitaa mennä, ennen kuin sohvien vuoro tulee.

    VastaaPoista
  6. sooloilija,
    Kartellin Bourgie ei ole lasia, vaan polykarbonaattia. Kaunis se on.
    Tämä valaisin ei ole kodissani, mutta vierailimme kodissa, jossa se on. Tosin olen miettimässä, josko hankkisin sen sohvan sivupöydälle ja vanha saviruukkuvalaisin saisi uuden paikan.

    VastaaPoista
  7. Mahonkia siis aitoa taitaa olla nykyään vain antiikkikalusteissa siis aidoissa vanhoissa .
    Minäkin pidän Morriksen kuoseista ja juuri tyynyissä.

    VastaaPoista
  8. susa,
    pinkkiä sopii aina piristyksen tapaan ripottaa joukkoon vaikka sohvatyynyissä

    VastaaPoista
  9. elina,
    Minä pidän myös Tarjoiluvaunusta ja juuri noista kaakelipintaisista.

    VastaaPoista
  10. leijonainen,
    se on ehkä niin, että yksinkertainen on levollista, seesteistä siihen ei kyllästy koskaan. Aina se on yhtä kaunista.

    VastaaPoista
  11. Pinkki on aina ollut mun yks lemppari, se on ystävällinen ja suloinen.

    Mulle pelkistetty ja tyylikäs sisustus on tuttu lapsuudenkodistani, ehkä siitä johtuen olen itse harhautunut sellaisille krumeluuripoluille, eli vaihtelu virkistää. Aallon tarjoiluvaunu oli lapsuudenkodissani, joten itse en ole sitä sitten kaivannut omaan kotiini, mutta oikeassa olet, ei tarvitse koko sisustuksen olla samaa tyyliä, juuri sellainen ennakkoluuloton yhdistely on parasta.

    Tää oli oikein hyvä postaus ja hienot kuvat.

    VastaaPoista
  12. itkupilli,
    Kiitos sanoistasi.
    Tarjoiluvaunu on niin vanha, että sitä on sisustuksissa sukupolvista toiseen. Maun mukaan.

    VastaaPoista
  13. Hienoja kuvia jälleen Arleena! Minusta sisustuksessa yksi olennainen asia on talon henki. Jos rakennus on vahvasti jotain tiettyä tyylisuuntaa, sinne sopivat parhaiten samankaltaiset kalusteet. Silti joitakin äärimmäisen toisenlaisia esineitä tai huonekaluja tarvitaan synnyttämään vuoropuhelua.

    Tylsyyden huippu on minusta sisustus, joka on täysin uskollinen omalle tyylilleen. Rajojen rikkominen tuo särmää ja nostaa esiin sisustuksen perustyylin.

    Aallon huonekalut ovat minusta kauniita ja Tynellin valaisinten kera erityisesti. Valitettavasti molemmat vaan aika tyyriitä.

    VastaaPoista
  14. susanna,
    totta, talon henki ja tyyli luotsaavat sisustusta, mutta särmä ja persoonallisuus saadaan rajoja rikkomalla ja omaa persoonallista luovuutta mukaan tuoden.

    VastaaPoista