tiistai 18. maaliskuuta 2008

Mitä kuuluu talven jälkeen terassille

Pääsiäiseksi siivoan terassia tarkastellen miltä istutukset näyttävät talven jälkeen. Poistan kärsineet ja kuivuneet kasvit. Viime talvena terassilla oli pihalta kerättyjä kuivakukkia, sammalta, havu- ja varpukasveja.













Havukasvit voivat erinomaisesti, minimännyt näyttävät vasta istutetuilta. Siirrän ne kesäkukkien tieltä pihaistutuksien joukkoon, kun se aika koittaa.

Sammaleet ja kuivakukat saavat myös jäädä vielä odottamaan kevään etenemistä. Osan sammaleesta käytin narsissi-istuksien alustaksi.

Kuivat punahatut ovat ilahduttaneet jäkälän peittämien oksien joukossa koko talven.

Punamarjainen joulupuolukka hyvin säilyneenä saa jäädä vielä muiden joukkoon.


Narsissit ovat reilun viikon jälkeen edelleen tuoreen näköisiä täydessä kukassaan. Lisäsin joukkoon uusia nupuilla olevia. Selvästi narsissit säilyvät viileässä, sisäkukkina ne olisivat jo nuukahtaneet.


Pääsiäiseksi olen aikaisemmin istuttanut orvokit laatikoihin, nyt oli vähän aikaista, laatikoissa ovat narsissit. Orvokin taimista oli pulaa, ale-altaasta löysin vähän venähtäneitä taimia. Niitä on nyt vadillinen terassipenkillä.

Pesin terassilattiat. Kuvan kenkäropposet ovat olleet terassikenkinä jo ainakin kahdeksan vuotta. Pitempäänkin, kun muistelen, että nehän olivat jo 1990-luvulla jalassani pihatöissä. Olisiko aika uusia, en usko, Kuluneista kengistä on tullut jo niin rakkaat, että niistä ei voi yksinkertaisesti luopua. Toivottavasti kestävät vielä pitkään. Terassiharja on uskollinen kumppani, kulunut ja hyvin palvellut. Siitäkään en vielä luovu. Jääköön vaikka köynnöskepiksi, kun harjakset kuluvat loppuun.

1 kommentti:

  1. Ihanan näköistä! Inspiroi muakin tekemään parvekkeellemme jotain. Se on vielä ihan talviasussa.

    VastaaPoista