maanantai 5. marraskuuta 2007

Porkkana-jauhelihamureke ja sieniperunalaatikko

Kuusenkoristeet on inventoitu ja niitä on riittävästi ripustettavaksi aatonaattoiltana. Kohta on myös aika porkkanoiden, lanttujen, kinkun ja luumujen. Suklaata unohtamatta.

Kauppaan oli ilmestynyt vuori suomalaista porkkanaa. Hullaannuin tietysti ihanan oransseista juureksista. Kun ostin 3 kg:n pussin, kuulin jo porkkanan rouskutusta ruokapöydän suunnasta. Jauhelihasta ajattelin valmistaa mureketta. Tuoreet ja pulleat jumboherkkusienet olisi mukava yhdistää murekkeeseen.

Toisin kävi. Innostuin soveltamaan porkkanaa jauhelihamurekkeeseen. Ei täytteeksi, vaan mehustamaan mureketaikinaa. Kuivattuja luumuja oli jäänyt puoli pussia, joten ne pitää käyttää nyt pois. Entäs sienet, niitäkin halusin mukaan ruokakokonaisuuteen. Kehittelin ostamistani raaka-aineista lopputulokset, joiden ohjeet luette seuraavilta riveiltä.


Porkkana-jauhelihamureke

700 g naudanpaistijauhelihaa
2 isokokoista porkkanaa raasteena
2 kananmunaa
1 dl kasvislientä
1 dl kermaa
suolaa, chilijauhetta, mustapippuria
Täyte : puoli pussia kuivattuja luumuja

Sekoita porkkanaraaste jauhelihan joukkoon ja lisää munat sekoitettuna, neste ja mausteet. Sekoita ainekset käsin. Ota taikinasta puolet ja levitä se uunivuokaan murekepitkon muotoon. Saksi päälle luumut suikaleiksi. Taputtele loppuosa taikinasta luumujen päälle. Muotoile mureke tasaiseksi. Levitä murekkeen päälle porkkanasuikaleet poikittain (kuten pekoni). Höyläsin ohuet suikaleet juustohöylällä.
Paista 180-asteessa noin 40 minuuttia.


Peruna-sienilaatikko

6 isohkoa perunaa kuoritaan ja leikataan ohuiksi siivuiksi
250 g jumbo-herkusieniä harjataan ja paloitellaan
1 iso sipuli pilkotaan
2 isoa valkosipulinkynttä pilkotaan
suolaa maun mukaan
reilu 1 dl vettä
125 g Koskenlaskijaa, voimakas
juustoraastetta

Paista voinokareessa 2 minuuttia herkkusieniä, ota sivuun. Kuullota pilkottu sipuli, älä ruskista. Lisää pannulle hetkeksi valkosipulisilppu. Nosta perunasiivuista puolet uunipataan. Levitä päälle sieni-sipulisekoitus, johon on lisätty ripaus suolaa. Loput perunasiivut lisätään pataan.
Sulata Koskenlaskija kiehuvaan vesitilkkaan ja kaada pataan. Ripottele pinnalle juustoraastetta.
Paista 180-asteessa noin tunti.


2 kommenttia:

  1. Ihanan maukasta taatusti tuo ruokasi. Perinteistä uuteen muotoon laitettuna. Nam. Täytyy kokeilla.

    VastaaPoista
  2. Porkkanaa aion käyttää jauhelihan kumppanina vastakin.

    VastaaPoista