tiistai 11. syyskuuta 2007

Kaukaiset pihat


Kun tänään katsoin ruokakaapin uumeniin löysin sieltä keväisen Nizzan matkan tuliaisia. Onneksi, sillä nyt ei ollut inspistä ruuanlaittoon. Salaatti syntyi viidessä minuutissa ja ranskalaisten terriinien joukosta valikoitui patongin ja Wasan seesamiknäcksien päälle pähkinäistä possuterriiniä. Matkaa oli ilta-aterialla hauska muistella.

Kuvat kertovat Nizzan vanhankaupungin tunnelmasta. Enkeltenlahden rantakatua ja Nizzan puistonäkymiä, kaariveistoksesta näkyy vain keskiosaa, talletimme myös kuvina. Kuvagalleria jatkaa vielä retkestä läpi pienten maalaiskylien ja vuoristomaisemien ylhäälle vuorenhuipulle pieneen Gourdonin kylään, joka muutama vuosi sitten nimettiin maailmanperintökohteeksi ja Ranskan kauneimmaksi kyläksi. Maisemat olivat todella kauniit samoin kylä, josta aukesivat huimaavat näköalat yli vihreiden laaksojen. Kävimme myöskin keskiaikaisessa St Paulin kaupungissa, josta kuviin on talletettu kapea katunäkymä ja sen vieressä kaupungin kaivo, nykyisin suihkulähde.


Gourdonin kyläkaupasta löytyivät tuliaiset, ranskalaista sinappia, pateita ja terriinejä. Mutta nyt nautittu terriini ei ollut sitä kylästä ostamaani. Se terriini jäi maistamatta johtuen tiukoista lentokenttätarkastuksista. Tarkemmin ajattelematta pakkasin terriini- ja pateepurkit käsimatkatavaroihin. Lentokentän läpivalaisu paljasti laukun sisällön. Kenttätarkastaja oli tarkkana, purkit poistettiin laukusta. Selityksistä huolimatta ne jäivät lentokentälle. Konetta odotellessa päätin korjata vahingon ja ostin lentokenttämyymälästä lajitelman terriinejä lohdutukseksi. Saatiin kuitenkin maistiaisia.


Monacoon on Nizzasta lyhyt matka. Sinne voi ajaa vuokra-autolla, matkata junalla tai bussilla. Olemme käyneet siellä jo useamman kerran, mutta se on käymisenarvoinen aina uudelleen.
Kuvakertomus Monacosta näyttää ylhäältä kuvattuna loistoveneiden sataman ja osan Monacosta. Casino Monte Carlo, huippukallis Hermitage-hotelli ja Cafe de Paris vilahtavat kuvissa.Valkoinen talo, joka sijaitsee Monacon vanhassa kaupungissa puiston laidalla, on prinsessa Carolinen asunto tai yksi niistä monista. Kirkossa, josta on sisäkuva, lepäävät sekä ruhtinas Rainier että puolisonsa Crace.

Vietimme yhden päivän myös läheisessä Cannesissa. Sinne matkasimme junalla, joka olikin hyvä valinta, matkanäkyminä saa ihailla pieniä ranskalaisia kyliä ja kaupunkeja. Cannesista jäi mieleen elokuvafestivaalipavilijongin lähitunumassa sijaitseva ravintola, jossa rennon ja iloisen tarjoilijan palvelemana söimme hyvän pihvilounaan. Todistetuksi tuli, että Ranskassa ruoka on hyvää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti